Ihmisessä sisin merkitsee loppupeleissä.

perjantai 25. syyskuuta 2009

"Minusta on ikävää, että ulkona pimenee niin aikaisin nykyään; että lehdet värjäytyvät keltaisiksi ja maa menettää kauniin vihreän sävynsä.
Iltaisin, kun kävelen yön peittämää maalaismaisemaa, muistelen kesäiltoja. Pystyn tuntemaan kaukaisen tuulen vireen poskeani vasten ja hiekanjyvien kosketuksen sormissani.
Minuutin tavoin maailma muuttuu ja se ei pysy ennallaan. Viikseni kasvavat sentin jokahetki. Siitä tiedän, että todella elän."

Syksy tosissaan tekee tulojaan. Mm, kohta on jo loskasäät :/

torstai 24. syyskuuta 2009

Viime hetken news:

~Tapahtuipa niin, että minun taideteokseni pääsi apajille sellaisessa yhdessä taidekilpailussa. Ihme juttu ;O

~Koeviikko kolkuttaa ovelle.

~Viikonloppu mm. nenä koulukirjoissa. Toki myös ulos, kunhan ehtinee.

~min menen :)

lauantai 19. syyskuuta 2009



Some days aren't so good

and people show it.

Some days are better

and you can smile a little.

Some rare days can come so amazing,

that the feeling is outstanding.

Enjoy it, write the moments on the paper

and look at them, when you feel yourself sad.

I forgot to write, damn - but that Tursday was a sunny day.

Love; Elaine

perjantai 18. syyskuuta 2009



Muistot ovat suolaisia,

pisteleviä ja hiekanjyväsiä suurempia,

uuteen mahdollisuukseen unohdettuja

vedenpinnan heijastumia.

Onko maailma Platonin sanoja lainaten

vain huonojen ihmishahmojen kopioita,

aistien ympäröimä todellisuus

jonka ihminen on rakentanut pienen päänsä ympärille?

Jumala ohjaa kaikkea pilvenreunalta ja nauraa ihmisten tyhmyydelle.

Olemmeko luonnonlakien määräämiä sotilaita

joilla rohkeus riittää vain käskyjen noudattamiseen?

Love; Elaine