Eteeni syöksyi sadetulvien tuloksena tiukkaa tekstiä kuntien rahansäästöstä; kuinka se on pielessä. Pakkosäästön uhalla kunnat säästävät mitä ihmeellisimmistä, meille tavallisille pulliaisille tärkeistä asioista ja kehittelevät ideoiden kautta miten kukkaroitamme saataisiin vielä enemmän tyhjemmiksi. Silti asioiden kulku ei ole niin mustavalkoista.
Hyvin läheisen ja luotettavan lähteeni - ystäväni - kautta sain kuvan, mitä päätöksenvalta tässä, kuin periaatteessa missä tahansa asiassa voi olla; katkeraa, kaksinaamaista ja selkään puukottamista toisensa jälkeen. Kelle olisi helppoa tuosta noin vain vähentää koulujen resurssien rahoja, lomauttaa kymmenkunta, ehkä jo kymmeniä vuosia työskentelyjä työntekijöitä ja saada sitten haukut, vaikka se on vain hänen työtään?
Päätöksen voi aina lykätä seuraavalle ihmiselle. Ystäväni tuttavalle on käynyt juuri näin; asia on jätetty hänen harteilleen ja sen myötä katseet ovat sanoja kirpeämpiä. Ylitöiden lisäksi työympäristö on muuttunut ikäväksi ja valitusten määrä supistusten myötä on kasvanut.
Viime vuonna yksi kunta säästi miljoonan euron verran ja nyt jostain pitäisi taas säästää. Ihmettelen, miten Suomi aikoo nousta tästä - niin kutsutusta - lamasta. Onko taantuman jälkeen mitään mahdollisuutta palata menneisyyteen; pannukakkua hernekeiton kanssa, appelsiinirahkaa kerran, ruisleipää ehkä kaksi kertaa kuukaudessa.
Epäilen. Minusta hyvinvointivaltiomme voisi vaihteeksi alkaa miettiä kansalaisia ja pakkolomauttaa esimerkiksi eduskunnan kuukaudeksi. Kesälomiensa aikana asiat eivät muutu miksikään, vaikka kyseiset tyhjänpantit lomailevat Espanjan lomarannoilla ja nyt, kun kaikesta on pulaa, eikö heidän palkat olisi yksi säästämisen kohde lasten ja nuorten koulutuksen sijaan?
Think about it?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti